Menu Content/Inhalt
Kirjat arrow Kasvatus, psykologia arrow Arvot, asenteet ja ajankuva

Arvot, asenteet ja ajankuva

Martti Puohiniemi - Limor kustannus

Kirjan idea

Arvot, asenteet ja ajankuva eli A3 on aikalaisanalyysi siitä, mitä tapahtui suomalaisten arvoille yhteiskunnallisen kuohunnan vuosina 1991-2001 ja miltä näytti suomalainen ajankuva siirryttäessä myyttiseen tulevaisuuteen, kolmannelle vuosituhannelle. Kirjan viimeisenä lukuna esitetään visio suomalaisten arvoista ja eri väestöryhmien välisistä jännitteistä vuonna 2030.

Kenelle kirja on kirjoitettu?

Kirja on kirjoitettu yhteiskunnallisia asioita seuraaville aktiivisille kansalaisille. Niille, jotka haluavat ymmärtää ympäröivää maailmaa sekä kanssaihmisiään nykyistä paremmin.

Yhdeksän suomalaista arvomaailmaa

Arvot, asenteet ja ajankuva -kirjassa suomalaiset luokitellaan yhdeksään arvoiltaan erilaiseen ryhmään. Kirja paljastaa, miten nämä yhdeksän erilaista väestö ryhmää maailmanmenoon suhtautuvat. Kirjassa tutkitaan muun muassa näiden ryhmien harrastuksia ja tapoja seurata joukkoviestimiä. Kirjasta selviää myös se, kiinnostaako heitä raha ja sijoittaminen ja kuinka innostuneita he ovat uudesta informaatioteknologiasta. Ja myös se, millainen on heidän musiikkimakunsa.

Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori, joka tutkii työkseen sekä suomalaisen väestön että yritysten toimintaa ohjaavia arvoja.

Kotisivut: www.puohiniemi.fi

Arvot, asenteet ja ajankuva
ISBN: 952-99016-0-7
Sivuja: 374
Sidonta: Pehmeäk., liimasidonta
Hinta: 20.00 €