Kirouksen uhrit

Nella Koskell - Nordbooks

Mies tunsi eläimen hengityksen niskassaan ja kuuli hiljaisen nuuhkimisen. Eläin tutki hänen vartaloaan ja paljaalla iholla tuntuivat kuonokarvojen pyyhkäisyt ja haistelusta aiheutuvan lämpimän ilmavirran, joka nosti ihon kananlihalle. Aivot huusivat: ”Älä liiku! Älä edes hengitä!”

Se jokin liikkui ja kulki miehen sivuitse, kosketti viileällä kuonollaan poskea, ja mies kuuli sen rintakehästä nousevan kuminan; se kohosi ylemmäksi, paisui ja voimistui etsiessään kaikupohjaa.  Ääni syöksyi nielun syvyyksistä työntyen kohti kitalakea ja purkaantui sitten ulos muuttuen karjunnaksi, joka salpasi hengityksen ja löi korvat lukkoon. Kun ääni vaimeni ja kuoli pois, oli eläin vain varjo, joka liukeni maahan ja sulautui siihen vuotaneeseen vereen, miehen vereen.

Jeremias Mitwatte ymmärsi, että oli nähnyt enneunen. Se jokin jossakin syntyisi pian ja hänen pitäisi kiiruhtaa, mutta minne?

Ihmiset olivat vähitellen palanneet normaaliin elämänrytmiin Pörhölän kylässä ja lähes unohtaneet hirveydet, jotka Peto oli tehnyt. Vain muutama ihminen tiesi uuden uhkan lähestyvän, mutta heillä ei ollut aavistustakaan, mitä tai ketä heidän tulisi pelätä…

Kirja on itsenäinen jatko-osa aiemmin ilmestyneeseen teokseen Kiroukseen sidotut.

Kotisivut: www.nordbooks.net