Anni Nupponen: Nainen ja kuningasAnni Nupponen - Vaskikirjat
Eelis on parantaja, joka lahjakkuutensa ja taitojensa ansiosta kohoaa jo nuorena parannuksen salin ylimmäksi naiseksi. Virassaan hän kohtaa kuningas Arethin, hallitsijansa, jonka johdolla valtakunta joutuu useisiin sotiin. Heidän välilleen syntyy suhde, joka ei ole vailla tunteita ja intohimoa. Mutta voivatko kaksi eri asemassa olevaa vastuunalaista ihmistä, jotka arvostavat elämässä aivan eri asioita, ikinä olla toisilleen vain nainen ja mies?
Anni Nupposen alun perin omakustanteena julkaistu romaani voitti vuonna 2009 Kuvastaja-palkinnon, jonka Suomen Tolkien-seura myöntää vuoden parhaalle fantasiakirjalle. Vaskikirjojen julkaiseman uuden, korjatun painoksen myötä kirja on aikaisempaa helpommin saatavilla. Kirja on haikea kertomus rakkaudesta mutta se kertoo myös ihmisyksilön valinnoista, vastuusta ja vallankäytöstä. Nainen ja kuningas on samalla sekä lumoavaa fantasiaa että elämänmakuinen ihmisyyden kuvaus, joka koskettaa jokaista lukijaansa.
Kotisivut: www.vaskikirjat.fi |
ISBN: 9789525722109 Sivuja: 290 Sidonta: pehmeäkantinen Hinta: 10.00 € |
|

