Menevän miehen malliMerja Metsänen - HaihatusKiristyksen ja kilpailuttamisen kautta Joutsalainen taidelaitos Haihatus on takapirujensa Merja Metsäsen ja Raimo Auvisen elämäntapa ja taideteos. Haihatus tekee kaikenlaisia kulttuuriprojekteja rajattoman luovuuden periaatteella. ja kulttuuriahan on kaikki, varsinkin liikunta ja erityisesti laihduttaminen. Kun viisikymppinen Raimo kyllästyi ähisevään olotilaansa ja sisuuntui laihduttamaan itsensä 145 kiloisesta sohvaperunasta 80-kiloiseksi kuntoilijaksi, karisi vajaassa kymmenessä kuukaudessa 63 kiloa lenkkipolun varteen. Onnistumisen takasi Haihatuksen ruumiinkulttuuriprojektin liikuttava dieetti, joka perustuu maalaisjärkevään ja luovaan liikkumiseen. Laihtuminen on iloinen asia, mutta se vaatii myös ponnistuksia; haihatusmieskin kiristi ja kilpailutti itseään monilla itselleen sopivilla konsteilla. Projektiä lähiperspektiivissä seuraamaan päässyt kotihengetär on koonnut tämän tarinan sohvaperunan matkasta Finlandia-hiihdon jälkeisiin tunnelmiin laihduttajan omien päiväkirjamerkintöjen pohjalta. Vaikka mies pudottikin kaikkiaan noin 65 kiloa, ei kyse kuitenkaan ollut avioerosta, vaikka siinäkin voisi olla kyse saman kilomäärän karistamisesta. Merja Metsänen ja Raimo Auvinen Kotisivut: http://www.haihatus.net/julkaisu_mmm.php |
ISBN: 952-99278-2-7 Sivuja: 124 Sidonta: kovakantinen, sidottu Hinta: 25.00 € |
|

