Richard Matheson: Olen legendaRichard Matheson - VaskikirjatRobert Neville on maailman viimeinen ihminen, sillä koko muu ihmiskunta on muuttunut vampyyreiksi. Tässä hirviöiden kansoittamassa maailmassa Neville ei kuitenkaan ole avuton, sillä yöt hän on turvassa linnoitetussa asunnossaan ja päivisin hän armottomasti saalistaa ja tappaa vampyyreita yrittäen samalla löytää selitystä vampyyrien olemassaololle. Mutta kuinka pitkään yksinäinen mies voi selvitä maailmassa, jossa elää pelkkiä hirviöitä? Vai onko hän sittenkään niin yksin kuin kuvittelee? Richard Mathesonin (1926- ) vuonna 1954 julkaistu romaani I Am Legend on sekä scifin että kauhun klassikko. Vampyyrit ja niihin liittyvät uskomukset saavat kaikki paljaan tieteellisen selityksen. Samalla kirja on voimakas kuvaus äärimmäisestä yksinäisyydestä ja turhautumisesta. Teosta on luonnehdittu tärkeimmäksi vampyyriromaaniksi Bram Stokerin Draculan jälkeen, ja se on antanut vaikutteita lukuisille zombi-apokalypsitarinoille. Kirjasta on tehty jo kolme elokuvasovitusta, joista uusin tuli ensi-iltaan vuonna 2007, pääosassa Will Smith. Suomentaja on Vuokko Aitosalo. Kirja voitti vuoden 2008 Tähtivaeltaja-palkinnon, joka annetaan edellisvuoden parhaalle suomeksi julkaistulle scifi-kirjalle.
Kotisivut: www.vaskikirjat.fi |
ISBN: 9789525722024 Sivuja: 163 Sidonta: pehmeäkantinen Hinta: 14.50 € |
|

