Menu Content/Inhalt
Kirjat arrow Historia, kotiseutukirjat arrow Karjalainen Karilainen

Karjalainen Karilainen

Matti J. Kankaanpää - Matti J. Kankaanpää
Kiinnostavatko karjalaisten tuhatvuotinen historia, heimon ja heimonimen synty? Suvun nimi Karilainen on kietoutunut heimon nimeen karjalainen. Historiaa katsotaan Vuoksen varsilta kotoisin olleen suvun kautta. Kirjan pääluvut ovat ”näytöksiä”:1. näytös kertoo karjalaisen heimon ja karilaisen suvun synnystä ja kasvusta Ruotsin ja Novgorodin etupiireissä.2. näytös pitkän vihan ajasta, jolloin sodasta tuli pysyvä olotila ja jolloin sukua oli myös Piispansaarella.3. näytöksessä Kirvussa asuvat suvun jäsenet astuvat ratsain nousevan suurvallan, Ruotsin, palvelukseen. Millainen oli kylä?4. näytöksessä suurvallan siipien suojissa suku voimistuu ja levittäytyy Käkisalmen läänin puolelle. Mikä oli sotien merkitys, miten elettiin ja kuljettiin?5. näytöksessä rusthollareista tulee kruununtilallisia. Mitkä olivat heimon historian käännekohtia?6. näytöksessä eletään ns. Vanhassa Suomessa ja hovin varjossa. Uusi asuinsija löytyy Vuosalmelta.7. näytöksessä hovin varjosta päästää itsenäisille tiloille ja joudutaan evakkoon.8. näytöksessä käydään väitöstä ja vastaväitöstä suvun nimestä: Karjalainen vai Karilainen.

Kotisivut: www.phpoint.fi/toisetaijat/

Karjalainen Karilainen
ISBN: 952-99106-6-5
Sivuja: 238
Sidonta: Kovakantinen lankasidos
Hinta: 35.00 €