Menu Content/Inhalt
Kirjat arrow Kulttuurihistoria, kansatiede arrow Kärsivällisyyskasvatusta kyynärsauvoin ja muita kertomuksia

Kärsivällisyyskasvatusta kyynärsauvoin ja muita kertomuksia

Pilot.-kustannus Oy - Anita Savolainen
Elettyä elämää vuosien varrelta       

Novellikokoelma koostuu erityyppisistä pikkukertomuksista vuosien varrelta; sisäsuomalaisesta maaseutukylästä, oman perheen vaiheista ja koulumaailmasta kaupungissa. Lopussa reviiri laajenee vielä lomamatkan myötä ihmettelemään marokkolaista elämänmenoa ja kulttuuria.

 

Tekijä liikkuu muistoissaan lapsuuden kesässä, aurinkoisella pihanurmikolla katsellen pilvilaivoja ja pääskysten sujahtelua edestakaisin, tai saapastelee tuttuun kyläkouluunsa opintiensä alkuvaiheissa. Lapsuusaikojen muisteluissa on paljon maalaismiljöön kuvausta 50-luvulta ja perinnetietoutta kodin askareista.

Rakkaus luontoon ja sen ilmiöiden tarkkailu on keskeisellä sijalla mökille ja kotiin sijoittuvissa kertomuksissa. Mökkilaituri on västäräkkien kiitorataa. Kesäyössä mittumaarina rastas aloittaa metsikössä lörpöttelynsä ja keijut ja sinipiiat tanssivat usvan seassa.

Kutsumattomia vieraita liittyy koomiseen isänpäivätarinaan ja rottasotaan sekä eräällä huvilalla tapahtuneeseen murtokeikkaan. Kutsumaton on myös mummon syntymäpäivien kuokkavieras.

Oman elämän traagisiakin vaiheita on mukana, kertomus Kuivakukkia hopeamaljassa ja tyttären kuolemaan liittyvä Surutyötä.

Lasten ja nuorten maailma kiinnostaa opettajana elämäntyönsä tehnyttä ja siitä kertovat Kahvipöytäkeskustelua ja Pikkumies sekä kokoelman niminovelli Kärsivällisyyskasvatusta kyynärsauvoin. Kirjoittajan elämässä todeksi on koettu sanonta: mikä ei tapa, se vahvistaa.

Kärsivällisyyskasvatusta kyynärsauvoin ja muita kertomuksia
ISBN: -
Sivuja: 130
Sidonta: pehmeäk. liimasidonta
Hinta: 20.00 €